Viime viikolla Helsingissä järjestettyjen Antiikintutkimuksen päivien erityistä huolta herättäneenä keskustelunaiheena oli paitsi Turun yliopiston aikomus lakkauttaa klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin professuuri, myös myöhemmin ilmi käynyt Oulun yliopiston aikomus supistaa vastaavan oppiaineen suoritusmahdollisuudet latinan alkeis- ja jatkokurssiin.
Timo Korkiakangas, Laura Nissin ja Ville Vuolanto kysyivät aiemmin tiedossa olleen Turun yliopiston tapauksen johdosta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 28.1.2023 julkaistussa kirjoituksessa, onko latinalla ja kreikalla sijaa Suomessa:
Halutaanko Suomessa säilyttää sitä vuosituhantista kulttuuriperintöä, joka yhdistää Suomen muuhun Eurooppaan? Kuka katsoo Suomen ja yliopistolaitoksen kokonaisetua, jos kansainvälisesti tunnettu suomalainen antiikintutkimus lopetetaan?
Sari Mattero vastasi kysymykseen 31.1.2023 julkaistussa kirjoituksessa otsikolla "Latinalla ja kreikalla on tärkeä sija yliopistoissamme". Mattero mainitsee kirjoituksessaan latinan opiskelusta saamansa suunnattoman hyödyn ja ilon sekä antiikin jälkivaikutuksen, mutta tärkein sisältyy nähdäkseni seuraavaan kohtaan:
Suomessa täytyy jatkossakin olla ihmisiä, jotka osaavat syvällisesti latinaa ja kreikkaa, pystyvät suomentamaan antiikin ja keskiajan kirjallisuutta, tekemään korkeatasoista, myös nykyajan kannalta relevanttia ja kiinnostavaa antiikintutkimusta, sekä laatimaan populaareja esityksiä antiikin kulttuurista laajemmalle yleisölle.
Keskiajan tutkimuksen seura Glossa ry julkaisi tänään (1.2.2023) kannanoton ilmaisten syvän huolensa Turun ja Oulun yliopistojen aikeista, sillä asia ei vaikuta vain antiikin vaan myös keskiajan tutkimukseen:
Ilman hyvää kielitaitoa ei ole mahdollista tutkia alkuperäislähteitä, mikä koskee myös oman maamme varhaisempaa kirjallista kulttuuria ja Suomea koskevia asiakirjoja. Klassiset kielet ja niillä tuotetut tekstit ovat näytelleet merkittävää osaa läpi Euroopan historian, minkä vuoksi niiden hallinnalla on edelleen keskeistä käytännöllistä merkitystä tutkimustyössä, oli kyse sitten historiasta, arkeologiasta, kirjallisuudentutkimuksesta, oikeustieteestä, teologiasta, filosofiasta tai kielentutkimuksesta. Näiden alojen tutkimuksen korkean tason säilyttämiseksi on välttämätöntä, että Suomesta löytyy jatkossakin tutkimusta, opetusta ja osaamista antiikin kielissä, kirjallisuudessa ja kulttuurissa.
(Kannanoton lopusta löytyvät linkit asiaan liittyviin adresseihin, jotka ehtii vielä allekirjoittaa.)
Samat huomiot pätevät myös uuden ajan tutkimukseen, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että olen kääntänyt tutkijakollegoiden käyttöön latinasta suomeen niin ruotsalaisia asiakirjoja ja kirjeitä 1600-luvun alusta kuin vuonna 1844 ilmestyneen komin kieliopinkin; jopa vanhan kirjasuomen tutkimuksessa törmää ajoittain tilanteisiin, jotka vaativat vanhimman kirjakielemme osaajaa.
Tulevaisuuden mahdollisuuksien ymmärtäminen edellyttää ymmärrystä nykyisyydestä, ja nykyisyyden ymmärtäminen edellyttää menneisyyden historiallista ymmärrystä. Antiikin kielten, kirjallisuuden ja kulttuurin merkitys kreikkalais-roomalaisen maailman vaikutuspiirissä on valtava, mutta asian merkitys tapaa hukkua korostettaessa latinan (jostain syystä ei kreikan) opiskelun sinänsä kiistatonta hauskuutta ja hyödyllisyyttä.
 |
| P. Oxy. 39.2891, katkelma Filainiksen lemmenoppaasta. (Kuva: Oxyrhynchus Online). |
Kun Ylen latinankielinen viikkokatsaus Nuntii Latini täytti 25 vuotta, toimitukselta kyseltiin muun muassa latinan kielen merkityksestä. Lainaus aihetta käsitelleestä artikkelista:
Antti Ijäs kertoo, että latinaa tarvitaan erityisesti historiassa ja teologiassa, mutta sitä käytetään myös lääketieteessä, oikeustieteessä, kielitieteessä ja biologiassa.
Tässä tiivistelmässä sekoittuvat omat sanomiseni siihen, että jutun tehnyt toimittaja otti itse puheeksi suurimmalle osalle tässä yhteydessä mieleen tulevat lakimiehet, lääkärit ja biologit. En kiellä, etteikö olisi mukavaa, että tieteelliset nimet osattaisiin edelleen muodostaa jotenkin latinan kielen rakenteita seuraten (edes vitsillä), tai että ei oltaisi tilanteessa, jossa appositio ja adpositio viittaavat aivan eri asioihin, mutta tässä ollaan ennemminkin jonkinlaisen "latinismin" kuin varsinaisen kielitaidon eli käytännössä lähinnä luetun ymmärtämisen äärellä.
Asiassa ei ole kyse vain jostain perinteen vaalimisesta vaan käytännöllisestä välinearvosta. Juuri tämä asia tuntuu olevan suurimmalle osalle epäselvää, eivätkä asiaa oikeastaan auta epämääräisen elitistiset puheet katoavasta yleissivistyksestä tai barbariaan vajoamisesta. Jokaisen yksittäisen pohjoismaisen kirjallisuuden tai sotahistorian tutkijan ei välttämättä tarvitse hallita kreikkaa ja latinaa, mutta tarvittavan asiantuntemuksen on löydyttävä tutkija- ja yliopistoyhteisöstä. Se, että latinan- ja kreikankielisiä tekstejä on jo käännetty nykykielille ei ole mikään lopullisesti kestävä ratkaisu, sillä käännös on aina oman aikansa ja kyseisen kääntäjän tekemien valintojen tuote; jo käännettyjäkin antiikin tekstejä on käännettävä ja selitettävä uudelleen tutkimustiedon ja ymmärryksen lisääntyessä.
Asia ei myöskään ratkea sillä, latinaa voi tarvittaessa lukea verkkokursseilla tai että englantilaisen kirjallisuuden antologian alaviitteessä selitetään, että Herakles oli kreikkalaisen mytologian sankarihahmo. Uuden testamentin omatoiminen tulkitsijakaan ei välttämättä juurikaan hyödy siitä, että osaa katsoa Uuden testamentin sanastosta, että joku sana tarkoittaa sitä, miten se on viimeisimmässä raamatunkäännöksessä käännetty.
Mitä marginaalisemmasta aiheesta on kyse (esimerkkinä yllä oleva kuva), sitä enemmän lähteisiin tai niihin perustuvaan tutkimukseen perehtyvän tutkijan tai kenen tahansa kiinnostuneen lukijan on voitava hyödyntää joko omaa tai edes jonkun saatavilla olevan asiantuntijan alkukielten ja niihin liittyvän kirjallisen kontekstin ja historian ymmärrystä. Tällaisen asiantuntemuksen ja siten korkeatasoisen ja kansainvälistä arvostusta nauttivan suomalaisen humanistisen tutkimuksen ylläpitämiseksi on välttämätöntä, että Suomessa tehdään jatkossakin latinan ja kreikan kielen ja kirjallisuuden yliopistotasoista tutkimusta ja tarjotaan siihen perustuvaa opetusta.
