Suomenkielisiä limerikkejä

Tiedotusasia: aloitin hiljattain Helsingin yliopiston blogialustalle varsinaiseen tutkimustyöhöni liittyviin asioihin keskittyvän blogin Studia Dimicatoria.

***

Limerikki on englanninkielisen huumorirunouden laji, jonka klassisella muodolla on tarkat määreet niin tavurakenteen, aiheen kuin ensimmäisen säkeen viimeisen sanan sanaluokankin suhteen. Limerikki rakentuu viidestä säkeestä riimikaavalla aabba, joista a-säkeet muodostuvat kolmesta, b-säkeet kahdesta jalasta. Jalat ovat lähtökohtaisesti anapesteja (ti-ti-TAA), mutta ensimmäinen jalka voi olla myös jambi (ti-TAA); lisäksi etenkin a-säkeiden lopussa voi olla yksi tai kaksi ylimääräistä painotonta tavua. Sisällön osalta ensimmäinen säe päättyy yleensä erisnimeen, ja limerikin aihe itsessään on jollain tavalla seksiin liittyvä. Parhaimmillaan viimeinen säe (punch line) päättyy odottamattomaan riimiin. Rytmin korostaminen ja sanojen ajoittainen väärin painottaminen kuuluvat limerikin humoristiseen luonteeseen.

Limerikin tapaista muotoa tavataan muissakin yhteyksissä, esimerkiksi saksalaisen sotilaslaulun "Bomben auf Engeland" säkeistössä, jossa riimikaava on xabba, ja Hobittiin sisältyvässä kääpiölaulussa "Far over the Misty Mountains Cold", joka koostuu anapestien sijaan jambeista.

Prototyyppinen esimerkki varsinaisesta limerikistä on paremmin tieteiskirjailijana tunnetun Isaac Asimovin kynästä (muistinvaraisesti):

A young lady from South Carolina 
Placed fiddle strings 'cross her vagina. 
With the proper-sized cocks,
What was sex, became Bach's
Tocatta and Fugue in D Minor.

(Vähemmän härski englanninkielinen limerikki löytyy tämän kirjoituksen alusta.) 

Suomen kieli ei erityisen hyvin taivu limerikkimittaan, mutta joka tapauksessa limerikkejä on kirjoitettu myös suomeksi. Olen koonnut tähän muutamia esimerkkejä tapauksista, joihin olen törmännyt niitä erikseen etsimättä.

Ensimmäinen on Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvakirjasta (1997, s. 193, suom. Jukka Lindfors), jossa Roope osallistuu ylämaan kisoihin muun muassa lausumalla Dawsonissa oppimaansa "kertovaa runoutta":

Ol' piikasen koti Nebraska,
hänt' piiritti Sipuli-Jaska.
Hänen henkensä tuoksu
sai neitoset juoksuun,
ol' tarpeeton vihkipumaska.

Erisnimessä Nebraska on painotettava keskimmäistä tavua. Loppuheittoiset muodot (ol', hänt') eivät mielestäni ole tarpeellisia rytmin kannalta, mutta luovat ylätyylisyydessään kieltämättä hauskan kontrastin itse sisältöön.

Toinen, muistinvarainen esimerkki painui mieleeni muistaakseni Suomen kuvalehdestä, luultavasti vuodelta 2002 tai vähän sen jälkeen. Limerikki viittaa Kalervo Palsan mainittuna vuonna pidettyyn näyttelyyn Kiasmassa:

Näky tervehtii katsojia junista:
taidenäyttely painajaisunista!
Arkkitehtuurin kalsan
kruunaa taideteos Palsan,
jossa taiteilija hirtetään munista.

Olisin kiitollinen, mikäli joku osaisi nimetä alkuperäisen lähteen tarkemmin.

Lapsille sopivampaa laatua edustavat Reino Helismaan "väli-limerikit", jotka tahdittivat Kipparikvartetin tähdittämää Kotikunnailta-sarjaa (1964). Alla oleva esimerkki on Italia-jaksosta:

Myös on huolehdittava mahasta!
Välipala ei olisi pahasta.
Saat salaatin makuun
nyt kipparin takuun.
Syö pois - älä huolehdi rahasta.

Viimeinen säe ei sisällä minkäänlaista käännettä, riimi on ennalta-arvattava ja kokonaisuus on muutenkin melko tylsä.

"Old Man with a Nose" (Edward Lear).

Lapsille sopivien limerikkien kirjoittajista tunnetuin on eittämättä Edward Lear (1812 - 1888), jonka Book of Nonsense ilmestyi 1846 sisältäen 115 limerikkiä, joiden muodollisesta ja sisällöllisestä tyylistä riittänee yksi tyhjentävä esimerkki:

There was an Old Man with a nose,
Who said, 'If you choose to suppose,
That my nose is too long,
You are certainly wrong!'
That remarkable Man with a nose.

Kirja on hiljattain ilmestynyt Ville-Juhani Sutisen suomentamana nimellä Hölynpölykirja (2016). Alla yllä olevan suomennos (s. 9):

Olipa kerran vanha herra nenineen,
joka sanoi: "Jos tulette siihen tulokseen,
että nenä mitat ylittää,
erehdytte tykkänään
Se oli tuo ihmeellinen herra nenineen.

Sutisen suomennokset eivät erityisemmin vaikuta tavoittelevan limerikeille ominaista rytmiä, ja riimit ovat laimeita (erisnimienkin tapauksessa loppusointu muodostuu sijapäätteestä eikä itse nimestä), minkä tuloksena Learin hölynpöly on mielestäni menettänyt suurimman osan rakenteellisesta estetiikastaan. Learin limerikkien suomentaminen ylipäänsä on tietysti sellainen herkulestyö, että sitä tuskin on reilua arvioida kovin ankarasti.

Isä meidän latinaksi, osa 2

Olen aikaisemmin käsitellyt enemmän tai vähemmän kielididaktisessa tarkoituksessa Herran rukousta eri kielillä. Otsikon mukaisesti tällä kertaa vuorossa on latinankielinen versio, joka poikkeaa huomattavasti siitä, jota käsittelin edellisellä kerralla. Genrensä suhteen tämänkertainen teksti on oikeastaan lähimpänä muinaissaksinkielistä versiota, joka sekin on peräisin evankeliumin eeppisestä sovituksesta.

Kaiken oleellisen tekijästä ja teoksesta, josta tämänkertainen ote on, kertoo Hieronymus teoksessaan De viris illustribus ('kuuluisista miehistä', 84):

Juvencus, nobilissimi generis, Hispanus presbyter, quatuor Evangelia hexametris versibus pene ad verbum transferens, quatuor libros composuit, et nonnulla eodem metro ad Sacramentorum ordinem pertinentia. Floruit sub Constantino principe.

'Jalosukuinen [Aquilinus] Juvencus, espanjalainen pappi, sovittamalla neljä evankeliumia lähes sanasta sanaan heksametrimittaan, kirjoitti neljä kirjaa, sekä samassa mitassa hieman koskien sakramenttien järjestystä. Hän kukoisti Konstantinus [Suuren] valtakautena [(306 - 337)].'

Juvencus mainitsee teoksensa esipuheessa haluavansa laatia pakanakirjailijoiden eeposten veroisen teoksen oikeasta uskosta. Esipuheensa lopussa hän vetoaa pakanallisten runotarten sijaan Pyhään Henkeen ja Jordanin virtaan.

Alla oleva tekstiote (1,590-603) on peräisin Paola Santorellin editiosta (Aquilino Giovenco: Il poema dei vangeli, 2011), joka sisältää myös italiankielisen käännöksen ja kommentaarin.

Sidereo genitor residens in vertice caeli,
nominis, oramus, veneratio sanctificetur
in nobis, pater alte, tui: tranquillaque mundo
adveniat regnumque tuum lux alma reclaudat.
Sic caelo ut terris fiat tua clara voluntas,
vitalisque hodie sancti substantia panis
proveniat nobis; tua mox largitio solvat
innumera indulgens erroris debita pravi;
et nos haut aliter concedere foenora nostris.
Tetri saeva procul temptatio daemonis absit
eque malis tua nos in lucem dextera tollat.
Sic etenim genitor populis delicta remittet,
si vestra alterni vobis peccata velitis
cedere nec durum erratis intendere pectus.

Alla käännökseni, jolla ei pidä katsoa olevan minkäänlaista kaunokirjallista arvoa:

'Isä, joka asut taivaan tähtikannella, rukoilemme, että nimesi kunnioitus pyhittyisi meissä, korkea isä; ja ravitseva valo tulkoon hiljaisena maailmalle ja avatkoon valtakuntasi. Niin taivaassa kuin maissakin tapahtukoon kirkas tahtosi, ja tulkoon tänään elämän pyhän leivän elanto meille. Salliva anteliaisuutesi maksakoon pian pahan hairahduksen lukemattomat velat; ja samalla tavalla me annamme anteeksi velat omillemme. Inhottavan paholaisen villi houkutus pysyköön kaukana poissa, ja sinun oikea kätesi nostakoon meidät pahoista valoon. Niin nimittäin isä tulee antamaan kansoille rikkeet anteeksi, jos vuorostanne haluatte toistenne synnit antaa anteeksi ettekä ohjata kovaa sydäntä erheisiin.'

Ilmaisu lux alma 'ravitseva valo' esiintyy myös Vergiliuksella (1,306; 3,311: 8,455). Päivö Oksala kääntää sen muodossa "armas päivä" (1,306).

Hieronymuksen pene ad verbum -kommentista voinee olla perustellusti eri mieltä, mutta monissa kohdissa teksti noudattelee melko tarkkaan raamatullisia sanamuotoja (mm. sanctificetur, adveniat regnum, fiat tua voluntas). Metriikan osalta Juvencuksen kielessä pistää silmään (tai korvaan) eräs myöhäislatinalainen piirre: sanoissa veneratio, largitio ja temptatio on viimeinen vokaali luettava lyhyenä eli věněrātǐǒ (ˇ ˇ ¯ ˇ ˇ), largītǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ) ja temptātǐǒ (¯ ¯ ˇ ˇ). Sananloppuinen o on Juvencuksella säännöllisesti luettava lyhyenä, jos se ei ole sijapääte (esimerkiksi sīdereō ¯ ˇ ˇ ¯ ja caelō ¯ ¯). Lisäksi hän käyttää Donatuksen paheksumaa muotoa olli muodon illi sijaan.

Muuten huomio kiinnittyy numerukseen ilmaisussa sic caelo ut terris 'niin taivaassa kuin maissa', sillä normaalisti kyseisessä kohdassa maa on yksikössä ("myös maan päällä niin kuin taivaassa"). Samoin e malis 'pahoista' on monikossa, vaikka normaalisti se on yksikössä, jolloin se voidaan tulkita myös paholaisen nimitykseksi. En osaa sanoa, onko tällä lukujen vaihtelulla mahdollisesti teologista merkitystä. Metrisesti ablatiivin yksiköt terra ja malo ajaisivat saman asian kuin terris ja malis.